sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Se helpompi mustaherukka-suklaamoussekakku

Viime vuonna löysin ihanan reseptin; taitaa ola parasta kakkua mitä olen pitkää aikaan syönnyt; mustaherukka-suklaamoussekakku. Ihanaa suklaata mutta myös niin ihanan kirpeää mustaherukkaa. Se on kuitenkin aika työläs tehdä; pohja pitää ensin leipoa ja paistaa ja päälle vielä kolme eri kerrosta. Aikaa siis kuluu...
Päätin vähän helpottaa leipomistani ja päädyin tälläiseen versioon ja hyvää oli tämäkin. Ainakin söimme koko kakun glögivieraiden kanssa :)

Eleonoran helpompi mustaherukka-suklaamoussekakku

Pohja
150 g pipareita
50 g margariinia

Suklaamousse
1 prk vaahtoutuvaa suklaakermaa
1 prk maustettua rahkaa (esim. omena-kaneli)
3 rkl omenamehua
1-2 liivatelehteä



Herukkamousse
4 dl mustaherukoita
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl omenamehua
2 liivatelehteä

Murskaa piparit ja lisää sulatettu rasva. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja levitä pipariseos tasaisesti pohjalle. Laita jääkaappiin odottelemaan.

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota suklaakerma ja lisää sekaan rahka. Kuumenna mehu ja liuota siihen liivatteet. Kaada liivateseos kerman ja rahkan sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada vuokaan piparipohjan päälle ja laita hyytymään jääkaappiin.

Laita herukkamousseen tulevat liivatteen pehmenemään veteen. Laita herukat kattilaan ja keitä ne pehmeiksi. Laita siivilään ja siivilöi. Lisää tähän herukkasoseeseen tuorejuusto. Vaahdota kerma ja lisää siihen sokerit. Kuumenna mehu ja liuota siihen liivatteen. Kaada liivateseos herukkasoseen sekaan hyvin sekoittaen. Kääntele kermavaahto sekaan ja laita vuokaan suklaamoussen päälle.

Päälle voit raastaa suklaalastuja.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...